Etiketti

1. Kenen vika? Kuka opettaa?

Virheitä sattuu, joten anna toisen oppia rauhassa. Yleensä muiden virheitä kyttäävä ei kiinnitä riittävästi huomiota oman tanssinsa puutteisiin.

Jätä opettaminen opettajien tehtäväksi ja keskity omaan tanssiisi. Hyvääkin tarkoittavasta opastuksesta jää usein ikävä maku. Kehut tuntuvat luonnollisesti kivalta, ja ne voivat vaikuttaa toisen mielialaan paljonkin.

Bileissä kömmähdyksistä ja väärinymmärryksistä syntyy usein uniikkeja variaatioita. Jos toinen aiheutta sinulle kipua, sen saa luonnollisesti sanoa.

2. Mukaudu parisi tanssiin

Tanssijoiden taitotaso vaihtelee, ja kokeneidenkin tanssituntumassa on eroja. Tanssissa hyvä tapahtuu yhdessä, joten pyri mukautumaan. Myös kompensointi on arvokas taito.

3. Uudet tanssijat

Jokainen on joskus ollut uusi! Uudet harrastajat kannattaa ottaa avoimesti vastaan, sillä harrastajaporukka pysyy elinvoimaisena vain uudistumalla vähitellen. Sulkeutuneista kuppikunnista ei pidä kukaan.

4. Hakeminen ja haetuksi tuleminen

Pääsääntöisesti tanssiin hausta ei kieltäydytä. Pakko ei tietenkään ole tanssia, mutta jos on kieltäytynyt, on kohteliasta hakea toista myöhemmin itse. Toisaalta hakijakin voi käyttää tilannetajuaan: esimerkiksi jos toinen on poistumassa vauhdilla lattialta tai käy tiivistä keskustelua sivummalla, hän ei välttämättä halua juuri silloin tanssia.

Jos haluat tanssimaan, löydät parin helpommin lattian reunalta kuin itse huoneen nurkassa istuen. Bileissä on jatkuva sekahaku sukupuoleen, kokemuksen määrään tai ikään katsomatta. Yksittäisen partnerin omiminen itselle koko illaksi ei yleensä aiheuta muissa iloa.

5. Bileet ovat hauskanpitoa, eivät oppitunti

Opettajatkin ovat bileissä pitämässä hauskaa, eivät antamassa yksityisopetusta. Palautetta ei siis kannata odottaa.

6. Siisteys ja olemus

Huolehdi hygieniasta ja pukeudu siististi. Voimakkaat hajusteet aiheuttavat monelle oireita.

7. Huono tai epäasiallinen kohtelu

Huonoa kohtelua ei kenenkään tarvitse sietää. Jos huono kohtelu on toistuvaa, puhu asiasta esimerkiksi tapahtuman järjestäjälle. Ahdistelun osalta tapahtumissa on nollatoleranssi.

8. Lopuksi

Ole kohtelias ja muista hyvä meininki! Hyvä kasvattaa hyvää.

Mainokset